Lehtori, johtaminen

JAMKin liiketoimintayksikkö hakee osaavaan joukkoonsa johtamisen lehtoria.

Haluamme, että tulevaisuudessakin yrityksissä on hyvää johtamisosaamista. Pääset työskentelemään kansainvälisessä ja rennossa ilmapiirissä sekä olet osa johtamisen tiimiä. Johtamisen lehtorina opetat restonomeja ja tradenomeja sekä amk- että yamk-tasoilla. Opetustehtävien lisäksi myyt osaamistamme ja osallistut tutkimus- ja kehitystyöhön.

Sinulla on korkeakoulututkinto johtamisesta sekä käytännön esimiestyön osaamista. Englannin kielen vahva osaaminen on välttämätöntä. Arvostamme myös tutkijankoulutusta.

Tehtävä alkaa viimeistään 2.1.2019 ja on toistaiseksi voimassa oleva.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK)  liiketoimintayksikkö vastaa liiketalouden alan sekä matkailu- ja ravitsemisalan amk- ja yamk-tutkintokoulutuksesta sekä täydennyskoulutuksesta. Meillä opiskelee noin 2500 opiskelijaa ja vuosittain meille saapuu noin 200 vaihto-opiskelijaa. Yksi tutkinto-ohjelmistamme on kokonaan englanninkielinen. Maan suosituimpiin kuuluvan tutkintokoulutuksen lisäksi tarjoamme kasvavassa määrin täydennyskoulutuksia yrityksille sekä teemme vaikuttavaa kehitystyötä erilaisissa verkostoissa.

 

Lue lisää liiketalouden alan koulutuksesta, https://www.jamk.fi/fi/Koulutus/Liiketalouden-ala/

Lue lisää matkailu- ja ravitsemisalan koulutuksesta, https://www.jamk.fi/fi/Koulutus/Matkailu-ja-ravitsemisala/

 

Hakuaika 7.11.-18.11.2018.

Lisätietoja tehtävästä: koulutuspäällikkö Pertti Pernu, puh. +358 40 836 6920, pertti.pernu@jamk.fi

Onko sinulla Oikotien osaajaprofiili?

Voit käyttää olemassa olevaa osaajaprofiilia hakemuslomakkeen täyttämisessä.

Lisätietoja Oikotien osaajaprofiilista

Hakemuslomakkeelle syötetyt tiedot tallentuvat lähettämisen jälkeen Taito-rekrytointijärjestelmään, jossa ne ovat rekrytoivan työnantajan käytettävissä rekrytointitarkoitukseen.