Hakemuslomaketta ei voi avata, koska rekrytoinnin julkaisu ei ole voimassa

Kalliorakentaja, rekrytointikoulutus

Destia Oy

Destia on Suomen suurin infra-alaan keskittynyt yhtiö, joka suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää liikenneväylien ja ratojen sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia elinympäristöjä. Vuonna 2017 yhtiön liikevaihto oli yli MEUR 478. 1 500 tositoimijaamme toteuttavat edistyksellisiä ratkaisuja, jotka edistävät turvallista ja sujuvaa liikkumista, ja tekevät ympäröivästä maailmasta pala palalta toimivampaa.  Destia luo toimivampaa Suomea, jotta tulevaisuuden tekijöillä olisi vahva perusta ja väylät avoimina, minne ikinä he haluavatkin mennä. www.destia.fi

Tehtävän kuvaus

Haemme kahta tulevaa kalliorakentajaa Pohjois-Karjalan Koulutuspalvelut Oy:n järjestämään rekrykoulutukseen, joka pidetään Outokummussa.

Kalliorakentajana tehtäviisi kuuluvat poraus, panostus, lujitus- ja tiivistystyöt sekä varustelutyöt, joiden tekemisessä käytetään hyväksi nykyaikaisia tietokoneohjattuja työkoneita. Pääsyvaatimuksena koulutukseen on 20 vuoden ikä ja B-luokan ajokortti sekä matkustusvalmius. Eduksi katsotaan ammatillinen koulutus tekniseltä alalta. Koulutus on tarkoitettu pääasiassa työttömille ja työttömyysuhan alaisille henkilöille, jotka haluavat kouluttautua tähän monipuoliseen tehtävään ja työllistyä alalle.

Destia työllistää koulutuksen hyväksytysti suorittaneet. Koulutus alkaa 4.12.2018.

Lisätietoja

Lisätietoja koulutuksesta ja sen sisällöstä antaa Pohjois-Karjalan Koulutuspalvelut Oy:ltä (Riveria) Harri Mikkonen p. 050 375 2963, harri.mikkonen@riveria.fi

Jos haluat kysyä Destiasta työpaikkana, voit olla yhteydessä työpäällikkö Rami Tuoviseen p. 040 6377889, rami.tuovinen@destia.fi

Hakeminen

Koska kyseessä on työvoimakoulutus (koulutuksen numero 681541), paikkoja haetaan TE-palvelujen sivujen kautta osoitteessa: https://koulutukset.te-palvelut.fi/kt/681541?searchPhrase=681541&&&announced=0&sort=1

Työsuhdetyyppi Muu
Työn laatu Muu
Sijainti Avoin, Suomi
Hakuaika 9.10.2018 - 4.11.2018
  Palaa työpaikkailmoituksiin